Joku hetki on tainnut mennä kun tänne edellisen kerran kirjoittelin. Ollut huolia, stressiä, vaikeita asioita elämässä. Niistä yrittänyt selvitä..lähinnä syömällä. Ja kiloja tulee lisää. Nyt mentiin sellaisen lukeman yli että itku tuli. Mutta kun.. Mutta kun ei jaksa.. kun ei huvita.. ei hitto soikoon kykene! Kaikki ponnistelut on turhaa. Sohvaa rakastan. Ja makeisia. Ja pullaa. Ja suunnittelua. Suunnittelu on mukavaa. On ihanaa istua sohvan nurkassa namupussi kourassa ja suunnitella kuinka huomenna lähden kävelylle. Tai ajan nurmen. Tai pyöräilen töihin. Tai menen salille!
Ainii.. On salikorttikin, jäsenyys salille, enkä edes käy siellä! Maksan turhasta! Siitäkään ei jaksa enää edes välittää..
Kävin tarkastuttamassa veriarvoja, kaikki ok. Ainoa pienesti huolestuttava oli kolesteroli, hieman koholla. Pitäisi tehdä varmaan elämäntaparemontti. No, ostin kaupasta beceliä leivän päälle. Kävin pitkällä lenkillä ystävän kanssa. Pyöräilin töihin. Tjaa-a, ehkä tämä tästä. Saa nähdä. Epäilen suuresti. Mutta yritän parhaani. Oma terveys jos alkaa prakaamaan niin se ei hyvää tiedä. Itsekuria tarvitsisin. Se on heikko, ihan reikiä täynnä, läpi menee kaikki! Yritän taas 😊 Parhaani teen!

Shoppailua, vai mitä se nyt oli..

Kävin katsomassa itseäni sovituskoppien peilien kautta. En pitänyt näkemästäni. Ja miksi? Koska sinne mukaan kantamani vaatteet olivat liian pieniä. Ja ylpeys ei anna periksi ostaa isompaa kokoa. Tästä en enää liho! Vanhat vaatteet vielä mahtuvat minulle! Joku päivä. Tulevaisuudessa. Mahtuvat vielä. Lopulta läksin suuresta kauppakeskuksesta mukanani huivi. Se mahtui minulle, oli oikein mukava päällä ja sopi minulle hyvin.
Kotona olin pettynyt, turhautunut, ärsyyntynyt ja surullinen. Tähän on tultu, huivin sain mukaani suuresta kauppakeskuksesta. Mutta päätin kuitenkin yrittää vielä.
Seuraavana päivänä varasin ajan kampaajalle, pääsin heti samana päivänä. Sieltä uutena naisena vaatekaupoille. Ja kuinka ollakaan, vaatteita löytyi, ne sopivat, mahtuivat! Ei tarvinnut etsiä isompia kokoja. Ostin myös ihonhoitotuotteita, hemmottelin itseäni :)
Ensi viikolla lataan salikortin, aloitan uudelleen.

Läskix meni mutta menkööt!

No joo-o.. Ei onnistunut tämä lähtö. Otan seuraavan lähdön!

Annan itselleni anteeksi, olen ollut sairaana. Olen ollut heikkona. "Tarvitsen" herkkuja itseäni hoivaamaan. En pysty tekemään muuta kuin makaamaan sohvalla ja mussuttamaan kaikkea. Selityksiäkö? Kyllä, mutta osa tottakin. Olen ollut puolikuntoinen jo vajaan viikon, pieninkin ponnistus vaatii paljon. Ei ole tullut pyöräiltyä saati kävelylenkkejä tehtyä..
Ei voi mitään. Läskix meni, mutta menköön!

Aloitan alusta. Ostan sen salikortin, alkakoon kevyempi elämä elokuun alusta. Se on helppo ja hyvä alku. Silloin kaikki palaavat arkeen, töihin, kouluun, salille ja lenkkipoluille. Silloin minäkin aloitan! Vanha saliohjelma on yhä tallessa, muutama kerta viikossa riittää alkuun. Turha alkaa intoilemaan liikaa heti. Tunnen itseni, se hiipuu ajan myötä kokonaan.. Jos jotain mukavaa ryhmäliikuntaa löytyy niin käyn mahdollisesti katsastamassa niitäkin. Elokuun alkua odotellessa otan vielä rennosti, nautin siideriä ja grillaan makkaran jos toisenkin :D

Itsekuri. Mitä se on?

Kyllä ihmettelen niitä ihmisiä jotka jaksavat oikeasti laihduttaa. Saavat ne kilot pois jotka ovat tavoitteisiinsa asettaneet. Jaksavat päivästä toiseen, uskovat itseensä, pysyvät tiukkana houkutusten edessä.
No minä en pysynyt.. :( Tekee mieli luovuttaa kokonaan. Miettii mitä väliä jos olen hieman tukeva, vaatteet ovat tiukkoja, niitä saa lisää, isompia, voin elää collegehousu elämää, jätesäkkejä löytyy ihan ruokakaupastakin jos ei tee mieli lähteä vaatekaupoille.
Vetelin surutta toissapäivänä (joka ei ole herkkupäivä) loput sipsit ja karkit viikonlopulta. Vielä päälle piti saada possumunkki. Jos kerran mennään alas niin mennään vauhdilla! Vapaat menivät sohvalla herkutellen. Koski mahaan, turvotti, farkut ahdistivat. Mutta kun..herkut ovat niin hyviä, niitä on pakko saada lisää! Koko ajan!
Välillä yritän syödä "paremmin", ja mikä jo todettu, töissä se onnistuu. Minun pitäisi olla jatkuvasti töissä niin voisin päästä tavoitteeseeni.
Kun ei ole koskaan tarvinnut laihduttaa tai syynätä kaikkea mitä suuhunsa pistää niin tämä on oikeasti tuskaa! Järkyttävää itsensä rääkkäämistä.. Motivaatio hukassa, totaalisesti. Mikä auttaa?? Mistä voimaa? Mistä itsekuria? Kuinka pysyä tavoitteessa?
Auttaisiko personal trainer? Tai ihan vaan se salikortti? Pyörä on, kelejä ei.
Enpä tiedä.. Katsotaan miten käy naisen..

Juhlat ohi!

Aika menee vauhdilla! Töitä ja juhlien järjestämistä, ei huomaakaan kun viikonlopun yli on pyyhälletty. Väsynyt mutta tyytyväinen. Nyt vapaita vietellen.
Hauska homma muuten, että ennen juhlia aina stressataan ja hikoillaan siivouksien ja leipomusten kanssa, ja juhlien jälkeen on jälleen siivous edessä :D
Siinä vaiheessa se vain ei enää stressaa, ottaa päähän muuten vaan. Se olisi edessä huomenna, että vapaita vietellen..
Niin! Ja herkkuja, olen syönyt, kyllä! Ja kursailematta! :D
Juhlissa niin saa tehdä! Ihan luvan kanssa! :)

Paino putoaa :)

Kyllä! Nyt näyttää hyvältä! Paino on pudonnut jo reilun kilon! Piti ihan useamman kerran käydä vaa'alla että uskoi. Reilu viikko on oltu kevyemmän huomisen polulla. Kyllä tuntuu hyvältä! Jaksaa jatkaa samalla mallilla.


Nyt haluaisin lähteä kokeilemaan puistojoogaa. Jooga, pilates, bodybalance, ne ovat minunlaisia liikuntamuotoja. Rauhallisia, venyttelyä, hyvää harjoitusta lihaksille. Venyttelyä pitäisi tehdä muutenkin ihan kotona. Niska-hartiajumppaa fysioterapeutti on suositellut. Minulla on ns. krooninen lihasjumi. Se helpottuu aina fysioterapeutilla käynnin jälkeen, mutta palaa pian ellen harjoita minkäänlaista liikuntaa.


Nyt olen touhunnut kotona vapaapäivinä. Juhlat tiedossa viikonloppuna, olisi siivottava. Sain pestyä ikkunoita jo hieman, niitä on vielä riittämiin.. Kaikenlaista pientä sitä tuhertaa koko ajan, kaikki ei vaan aina ole niin näkyvää. Yksi asia tapahtui tänään mistä olen ikionnellinen. Tein mahtavat pyöräkaupat! Huomenna pyöräilen töihin! :)

Jokainen päivä on uusi päivä

Kahvi ja ruisleipänen eivät ole riittävä aamupala, tiedän sen. Mutta niillä aina aloitan päiväni, ja sitä tapaa on vaikea muuttaa. Jos on iltavuoroon lähtö tai vapaapäivä niin asia on eri. Silloin nautitaan pidemmän kaavan mukaan ja suuhun ehtii mennä muutakin kuin se ruisleipä.
Iltaisin olen ennen syödä mussuttanut kaikkea makeaa, suolaista, rasvaista, jotain, mitä vain kädet kiinni saa. Nyt täytyy miettiä mikä olisi sopiva iltapala. Jos on pakko napostella jotain TV:n ääressä niin mitä se naposteltava voisi olla. Iltaisin ja kahviaikaan iskee ne pahimmat herkkuhimot.

Itsekuri. Minulla se on heikko. Yritän kouluttaa sitä. Itseäni siihen. Sitä itseeni.
Kauppaan en ole mennyt nälkäisenä. Siellä olen osannut tehdä oikeita valintoja. Ja kun teen kaupassa oikeita valintoja, ei kotona ole kiusauksia. (paitsi yhä vaan ne salmiakkimakeiset jotka toin laivalta)
Pyrin miettimään etukäteen mitä laitan ruoaksi, mitä otan evääksi. En säntää kauppaan nälkäisenä ja osta rasvaisia lihapiirakoita ja nakkeja ja roiskeläppää. Ja näin siis on ennen tapahtunut. Ja karkkihyllylle pysähdyin Aina! Viimeistään kassalla heitin ostosten joukkoon jonkun suklaapatukan.

Jokainen päivä on uusi ja tuo mukanaan uudet haasteet. Olkoon ne siellä kaupassa, ystävän luona tai kotisohvalla. Yksi päivä kerrallaan tätä tietä on kuljettava, ja voin sanoa että tällaiselle sokerihiirelle se ei todellakaan ole helppoa! Mielessä käy aina ja aina uudestaan ajatus: "Mitä haittaa nyt yhdestä olisi?" Olkoon se nyt leivonnainen, suklaapatukka, jäätelö, tai mikä tahansa. Ei ole helppoa!
Sitä haluaisi "huijata" hieman, mutta itseäni minä siinä vain huijaisin, muilla mitään väliä ole.
Ei toiset näitä jenkkakahvoja kannattele.

Huomenna on vapaapäivä, saa nähdä mihin kykenen!