Shoppailua, vai mitä se nyt oli..

Kävin katsomassa itseäni sovituskoppien peilien kautta. En pitänyt näkemästäni. Ja miksi? Koska sinne mukaan kantamani vaatteet olivat liian pieniä. Ja ylpeys ei anna periksi ostaa isompaa kokoa. Tästä en enää liho! Vanhat vaatteet vielä mahtuvat minulle! Joku päivä. Tulevaisuudessa. Mahtuvat vielä. Lopulta läksin suuresta kauppakeskuksesta mukanani huivi. Se mahtui minulle, oli oikein mukava päällä ja sopi minulle hyvin.
Kotona olin pettynyt, turhautunut, ärsyyntynyt ja surullinen. Tähän on tultu, huivin sain mukaani suuresta kauppakeskuksesta. Mutta päätin kuitenkin yrittää vielä.
Seuraavana päivänä varasin ajan kampaajalle, pääsin heti samana päivänä. Sieltä uutena naisena vaatekaupoille. Ja kuinka ollakaan, vaatteita löytyi, ne sopivat, mahtuivat! Ei tarvinnut etsiä isompia kokoja. Ostin myös ihonhoitotuotteita, hemmottelin itseäni :)
Ensi viikolla lataan salikortin, aloitan uudelleen.

Läskix meni mutta menkööt!

No joo-o.. Ei onnistunut tämä lähtö. Otan seuraavan lähdön!

Annan itselleni anteeksi, olen ollut sairaana. Olen ollut heikkona. "Tarvitsen" herkkuja itseäni hoivaamaan. En pysty tekemään muuta kuin makaamaan sohvalla ja mussuttamaan kaikkea. Selityksiäkö? Kyllä, mutta osa tottakin. Olen ollut puolikuntoinen jo vajaan viikon, pieninkin ponnistus vaatii paljon. Ei ole tullut pyöräiltyä saati kävelylenkkejä tehtyä..
Ei voi mitään. Läskix meni, mutta menköön!

Aloitan alusta. Ostan sen salikortin, alkakoon kevyempi elämä elokuun alusta. Se on helppo ja hyvä alku. Silloin kaikki palaavat arkeen, töihin, kouluun, salille ja lenkkipoluille. Silloin minäkin aloitan! Vanha saliohjelma on yhä tallessa, muutama kerta viikossa riittää alkuun. Turha alkaa intoilemaan liikaa heti. Tunnen itseni, se hiipuu ajan myötä kokonaan.. Jos jotain mukavaa ryhmäliikuntaa löytyy niin käyn mahdollisesti katsastamassa niitäkin. Elokuun alkua odotellessa otan vielä rennosti, nautin siideriä ja grillaan makkaran jos toisenkin :D

Itsekuri. Mitä se on?

Kyllä ihmettelen niitä ihmisiä jotka jaksavat oikeasti laihduttaa. Saavat ne kilot pois jotka ovat tavoitteisiinsa asettaneet. Jaksavat päivästä toiseen, uskovat itseensä, pysyvät tiukkana houkutusten edessä.
No minä en pysynyt.. :( Tekee mieli luovuttaa kokonaan. Miettii mitä väliä jos olen hieman tukeva, vaatteet ovat tiukkoja, niitä saa lisää, isompia, voin elää collegehousu elämää, jätesäkkejä löytyy ihan ruokakaupastakin jos ei tee mieli lähteä vaatekaupoille.
Vetelin surutta toissapäivänä (joka ei ole herkkupäivä) loput sipsit ja karkit viikonlopulta. Vielä päälle piti saada possumunkki. Jos kerran mennään alas niin mennään vauhdilla! Vapaat menivät sohvalla herkutellen. Koski mahaan, turvotti, farkut ahdistivat. Mutta kun..herkut ovat niin hyviä, niitä on pakko saada lisää! Koko ajan!
Välillä yritän syödä "paremmin", ja mikä jo todettu, töissä se onnistuu. Minun pitäisi olla jatkuvasti töissä niin voisin päästä tavoitteeseeni.
Kun ei ole koskaan tarvinnut laihduttaa tai syynätä kaikkea mitä suuhunsa pistää niin tämä on oikeasti tuskaa! Järkyttävää itsensä rääkkäämistä.. Motivaatio hukassa, totaalisesti. Mikä auttaa?? Mistä voimaa? Mistä itsekuria? Kuinka pysyä tavoitteessa?
Auttaisiko personal trainer? Tai ihan vaan se salikortti? Pyörä on, kelejä ei.
Enpä tiedä.. Katsotaan miten käy naisen..

Juhlat ohi!

Aika menee vauhdilla! Töitä ja juhlien järjestämistä, ei huomaakaan kun viikonlopun yli on pyyhälletty. Väsynyt mutta tyytyväinen. Nyt vapaita vietellen.
Hauska homma muuten, että ennen juhlia aina stressataan ja hikoillaan siivouksien ja leipomusten kanssa, ja juhlien jälkeen on jälleen siivous edessä :D
Siinä vaiheessa se vain ei enää stressaa, ottaa päähän muuten vaan. Se olisi edessä huomenna, että vapaita vietellen..
Niin! Ja herkkuja, olen syönyt, kyllä! Ja kursailematta! :D
Juhlissa niin saa tehdä! Ihan luvan kanssa! :)