Kahvi ja ruisleipänen eivät ole riittävä aamupala, tiedän sen. Mutta niillä aina aloitan päiväni, ja sitä tapaa on vaikea muuttaa. Jos on iltavuoroon lähtö tai vapaapäivä niin asia on eri. Silloin nautitaan pidemmän kaavan mukaan ja suuhun ehtii mennä muutakin kuin se ruisleipä.
Iltaisin olen ennen syödä mussuttanut kaikkea makeaa, suolaista, rasvaista, jotain, mitä vain kädet kiinni saa. Nyt täytyy miettiä mikä olisi sopiva iltapala. Jos on pakko napostella jotain TV:n ääressä niin mitä se naposteltava voisi olla. Iltaisin ja kahviaikaan iskee ne pahimmat herkkuhimot.
Itsekuri. Minulla se on heikko. Yritän kouluttaa sitä. Itseäni siihen. Sitä itseeni.
Kauppaan en ole mennyt nälkäisenä. Siellä olen osannut tehdä oikeita valintoja. Ja kun teen kaupassa oikeita valintoja, ei kotona ole kiusauksia. (paitsi yhä vaan ne salmiakkimakeiset jotka toin laivalta)
Pyrin miettimään etukäteen mitä laitan ruoaksi, mitä otan evääksi. En säntää kauppaan nälkäisenä ja osta rasvaisia lihapiirakoita ja nakkeja ja roiskeläppää. Ja näin siis on ennen tapahtunut. Ja karkkihyllylle pysähdyin Aina! Viimeistään kassalla heitin ostosten joukkoon jonkun suklaapatukan.
Jokainen päivä on uusi ja tuo mukanaan uudet haasteet. Olkoon ne siellä kaupassa, ystävän luona tai kotisohvalla. Yksi päivä kerrallaan tätä tietä on kuljettava, ja voin sanoa että tällaiselle sokerihiirelle se ei todellakaan ole helppoa! Mielessä käy aina ja aina uudestaan ajatus: "Mitä haittaa nyt yhdestä olisi?" Olkoon se nyt leivonnainen, suklaapatukka, jäätelö, tai mikä tahansa. Ei ole helppoa!
Sitä haluaisi "huijata" hieman, mutta itseäni minä siinä vain huijaisin, muilla mitään väliä ole.
Ei toiset näitä jenkkakahvoja kannattele.
Huomenna on vapaapäivä, saa nähdä mihin kykenen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti